Olen 14-vuotias goottityttö Hikiältä. Olen todella läski ja ruma. Enkä laihdu vaikka olisin vuoden syömättä. Tänäänkin söin vain puolikkaan mangopiltin ja tuntuu kuin vain jatkaisin lihomista. Haluaisin olla anorektikko, koska helpompaa on lihoa normaaliksi kuin laihtua. Nyt olen tällainen valtava löllerö, jolla on vain muutama "kaveri". Tuskin nekään mun kanssa vapaaehtoisesti on.

Aah, joskus tuntuu siltä että pää hajoaa. En kestä tätä. Kukaan ei välitä musta. Olisi ihana löytää oikeesti ihminen kuka ymmärtäis että elän vitun paskaa elämää. Kaikki vaan vähättelee mun ongelmia. Jätin mun poikaystävän kun sen käytös paljasti ettei se tykkää musta oikeesti. Se väitti että olisin turhamainen ja kaikesta valittaja. Se sattu tosi paljon kun kuulin ton. En voi käsittää miten se ei oikeesti ymmärrä mun kokemaa tuskaa.

Minkä takia kaiken paskan pitää sataa just mun niskaan? Mun kaverit on niin onnellisia. Niillä on aina kaikki hyvin ja elämä hymyilee. Ainoa mikä heidän elämäänsä mättää olen minä. Sain aamulla ihan kauhean ahdistuskohtauksen. Itkin ja raivosin ja olisin voinut tappaa itseni, mutta jokin esti tekemästä sitä. Ehkä ois vaan kaikille parempi et oisin hoitanu homman loppuun. Ehkä mä olen jotenkin erinlainen ihminen, mutten ees tahtos elää tän vanhemmaksi.

Ajattelin että täällä blogissani saisin purkaa kaiken tuskan ja kärsimykseni. Odotan kuin kuuta nousevaa sitä päivää kun löydän ihmisen, joka oikeesti välittää ja jaksaa kuunnella mun hirveää elämää. Paltaan taas täällä <3